Parhaimpina viikkoina Eino Grönillä, 85, on keikkoja kolme, yleensä pari.

– Käydään synttäreillä, sitten on pikkukonsertteja, isompiakin konsertteja, tansseja ja jonkin verran hyväntekeväisyyskonsertteja, syksyllä esiinnyn myös laivaristeilyillä ja Oulun seniorimessuilla.

– Minulla on hälytysnapin takana bändi, kvartetti, jonka kanssa on tehty keikkaa vuosia. Tunnemme toisemme puolin ja toisin, ja yhteistyö toimii.

Reposaarelta maailmalle

Porin Reposaari on paikka, joka aina liitetään Eino Gröniin.

– Muistan lapsuuden ja nuoruuden Reposaarella jännittävänä seikkailuna, vähän kuin olisin elänyt poikaromaanissa. Pieni saari Porin edustalla on yhä tärkeä.

– Sielunmaisemaani ovat meren ohella vaikuttaneet lapsuudestani lähtien musiikki ja laulaminen. Äiti lauloi aikanaan kirkkokuorossa, ja minutkin kanttori jallitti jo hyvin varhain laulamaan kirkkoon kanssaan.

Eino on kiitollinen myös koulunsa rehtorille siitä, että sai treenata koulun pianolla soittoläksyjä, kun kotona ei pianoa ollut. Rehtori myös maksoi pianotunnit. Rehtori laittoi nuoren Einon myös laulamaan Oskar Merikannon duettoja toisen pojan kanssa. Eino palkitsi rehtorin voittamalla Satakunnan teinien yksinlaulukilpailun 1955.

Laulajanura alkoi tuolloin paikallisten yhtyeiden solistina.

– Reposaarella oli silloin kaksikin bändiä.

Vuonna 1958 Eino Grön voitti Suomen Iskelmälaulumestaruuskilpailun miesten sarjan. Tuomaristossa olivat laulajat Olavi Virta ja Seija Lampila sekä Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkö Toivo Kärki. Palkintona oli Musiikki-Fazerin neljän vuoden levytyssopimus. Siitä alkoi pitkä, edelleen jatkuva ura.

Reposaarelaisena Eino Grön tiesi, että satakuntalaisten ihmisten mielestä pahinta on, jos muuttuu leuhkaksi.

– Menestystä ei mitata rahassa, vaan yleisöltä saadulla palautteella. Se on rahaakin tärkeämpi asia. Se, että sali edessäni on yhä täysi, on suurin kiitos ja menestyksen mittari.

– Julkisuuden henkilönä on suuri mahdollisuus muuttua joksikin muuksi kuin omaksi itsekseen. Jos minulla urani alkuvaiheessa nousikin hetkeksi hattuun, otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että muistan aina tervehtiä tuttuja kadulla. Ystävällisyys ja toisten huomioon ottaminen on ollut minulle aina tärkeää.

Golf maistuu edelleen

Liikunta ja urheilu ovat aina olleet keskeisiä asioita Eino Grönin elämässä.

– Vuonna 1953 olin 14-vuotiaana, keikkalais- roomalaisen painin Satakunnan piirinmestari miesten sarjassa. Sieltä saakka on punnerrettu. Voin kiittää tämänhetkistä hyvää kuntoani siitä, että olen kuntoillut koko ikäni. Toki minulla on myös hyvät geenit. Kun on hyvässä fyysisessä kunnossa, äänikin pysyy kunnossa. Vaikka laulaminen syrjäytti painin, urheilusta en ole luopunut vieläkään.

Jäähyväiskilpailut painissa väännettiin vuonna 1972 ja silloin irtosi Suur-Helsingin mestaruus.

– Sen jälkeen olen harrastanut muita sopivia lajeja. Tennis tuli mukaan, samoin golf, ne kulkivat käsi kädessä. Floridassa oli mukava harrastaa tuttujen kavereiden kanssa. Vietimme vaimoni Marjatan kanssa aikoinaan Floridassa puolet vuodesta. Hankimme Palm Beachistä talvikodin vuonna 1978.

Edelleenkin Grön golfaa ahkerasti.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 6/2024!

Eino Grön palkittu monin tavoin elämäntyöstään suomalaisen iskelmämusiikin puolesta. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkin hän sai 2001, Pro Finlandiamitalin 2002 ja Iskelmä-Finlandia -palkinnon 2007, ja 2021 kulttuurineuvoksen arvonimen.