Toimittaja Tapani Ruokanen, 73, tunnetaan ehkä parhaiten Suomen Kuvalehden ex-päätoimittajana. Journalistin uransa hän aloitti kotimaakuntansa äänenkannattajan Lapin Kansan avustajana. Sittemmin hän sai pappisvihkimyksen, toimi päätoimittajana evankelis-luterilaista kirkkoa lähellä olevassa Kotimaa-lehdessä, työskenteli sotakirjeenvaihtajana Suomen Kuvalehdessä sekä myöhemmin lehden päätoimittajana.
Pitkän päivätyön tehneenä journalistina Ruokanen voi vastata kysymykseen: Voiko sanan voimalla edistää hyvää elämää?
– Kyllä voi, mutta se edellyttää, että asioita käsitellään rehellisesti. Ei voi lähteä vain joko kehumaan tapahtunutta tai peittelemään epäkohtia.
– Tämän opin jo vuonna 1977 Äiti Teresalta kauhistellessani Kalkutan surkeaa elämää ja siellä olevien ihmisten näköalattomuutta.
Äiti Teresa oli nyt jo edesmennyt roomalaiskatolinen nunna, joka tunnettiin maailmanlaajuisesti työstään Kalkutan köyhien parissa.
– Äiti Teresa sanoi minulle: ”Teemme vääryyttä näille köyhille ihmisille, kun emme ymmärrä heidän olevan yhtä suuria ihmisiä kuin te eurooppalaiset. Heidät tulee vain saada nousemaan jaloilleen, jotta he voisivat itse ryhtyä toteuttamaan mahdollisuuksiaan.”
– Kysyin häneltä edelleen, miten me voisimme auttaa heitä, ja sain vastauksen: ”Yhtä ihmistä voi aina auttaa – ja useampaakin.”
– Tämä oli minulle hyvä opetus. Sen mukaan ongelmat tulee pilkkoa sopivan kokoisiksi, jotta ne voitaisiin ratkaista. Aivan liian helposti tyydymme ajattelemaan maailmaa vain toivottomana paikkana. Sitähän se ei suinkaan ole!
– Myös presidentti Martti Ahtisaari puhui tästä aikoinaan. Hän edusti samaa näkökulmaa kuin Äiti Teresa, jonka olin tavannut vuosikymmeniä ennen Ahtisaarta.
– Eihän tämä sinänsä ole kovin ihmeellistä, koska näin ajatellen asioita voidaan ratkoa. Ahtisaari myös pyrki siihen, että asioista keskusteltaisiin avoimesti ja rehellisesti.
Muutoksia pienin askelin
Näin jälkeenpäin ajatellen, tunnetko kriisitilanteista raportoinnillasi muuttaneesi maailmaa?
– Julkaistujen kirjoitusteni aikaansaama vaikutus on ollut pieni osa prosessia, jossa ihmiset ovat saaneet tietää, miten maailma makaa ja millaisia ongelmia on edessämme.
– Voin sanoa sen, että vaikka olen matkustanut paljon ja tavannut äärimmäisen mielenkiintoisia ihmisiä, en tunne saaneeni aikaiseksi juuri mitään merkittävää. Kirjoitukseni ovat olleet vain pieni raapaisu, joka on ehkä saanut aikaan muutoksia joidenkin lukijoiden ajatuksissa, mutta eivät ne sen kummemmin ole muuttaneet maailmaa.
– Näen asian niin, että meissä jokaisessa ihmisessä on eräänlainen geeni tai halu lähteä tekemään hyvää. Ja tämä on hirveän tärkeä asia, olenhan nähnyt paljon myös hyviä asioita.
Esimerkiksi omassa elämässäni niitä on tapahtunut paljon alkaen siitä, kun me nuorempien veljieni Miikan ja Markun kanssa jäimme täysorvoiksi. vanhempiemme kuoleman jälkeen 1960-luvulla. Onneksi ympärillä oli hyviä ihmisiä, jotka ryhtyivät pitämään meistä huolta.