Olen tähän saakka saanut tehdä hyvin mielenkiintoisia hommia ja odotan vielä uusia, hymyilee Antti Rinne, 60, kolmisen viikkoa kevään eduskuntavaalien jälkeen. Hän ei uusinut vaaleissa paikkaansa eduskunnassa.
– Näissä hommissa pitää aina varautua siihen, että näin voi käydä. Tiedostin itsekin, että oli olemassa useampiakin riskejä. Keskeisin syy taisi kuitenkin olla se, että minua pidettiin niin varmana läpimenijänä, ettei minua tarvinnut äänestää.
Juuri nyt Rinteellä on useampiakin mielenkiintoisia työmahdollisuuksia vireillä.
Antti Rinteen kiinnostus kunnallisiin virkoihin liittyy suureen muutokseen, jonka sote-uudistus tuo kuntiin.
– Olin itse kätilöimässä uudistusta, ja on mielenkiintoista nähdä, miten eri kokoiset kunnat siitä selviävät ja mitä pitää tehdä, jotta ne selviävät paremmin. Tämä vuosi tulee olemaan kuntien taloudessa vielä ihan hyvä, mutta jatkossa tulee olemaan paljon haasteita.
Kolmenlaista uraa
Antti Rinne on tehnyt elämänsä aikana kolmenlaista työuraa.
– Juristin ammattitöitä olen tehnyt AKT:n lakimiehenä ja omassa toimistossa. Organisaation johtajana toimin kolmessa ammattiliitossa: Ertossa, Toimihenkilöunionissa, Prossa sekä myös SDP:ssä ja kolmas ura on politiikassa.
Politiikkaan lähtö ei Rinnettä kaduta, eikä hän ole missään vaiheessa katunut työurallaan tapahtuneita muutoksia.
– Jokainen vaihe on ollut mielenkiintoinen, samoin muutokset. Ei kai Suomessa ole koskaan käynyt niin, että ammattiliiton istuva puheenjohtaja siirtyy toisen liiton puheenjohtajaksi niin kuin minä tein Ertosta Toimihenkilöunioniin. Eikä kovin monta kertaa istuvan puheenjohtajan haastaja ole voittanut SDP:ssä. Mielenkiintoisia vaiheita.
– Lähdin SDP:n puheenjohtajakisaan, koska meitä oli joukko, jotka olimme huolissamme siitä, mihin suuntaan sosiaalidemokraattinen liike on menossa. Yhteiskunnassa tarvitaan erilaisia voimia, jotta tasapaino säilyy. SDP oli liukumassa liian etäälle sille ominaisista arvoista. Näytti siltä, että tämän seurauksena kannatus tulee jatkuvasti alenemaan ja yhteiskunnallinen voima heikkenee.
– Kun Matti Vanhanen tuli Rukan hangilta talvella 2009 kertomaan eläkeiän nostosta, olimme silloisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kanssa keskustelemassa asiasta A-Studiossa. Sen keskustelun jälkeen minulle alkoi tulla kysymyksiä, olenko kiinnostunut SDP:n puheenjohtajuudesta ja että minun pitäisi lähteä siitä kisaamaan. Suhtauduin ajatukseen kielteisesti. Ajattelin, että olen omimmillani ay-liikkeessä.
– Alkusyksystä 2013 tuli pyytämään sellainen porukka, jossa oli taustalla useampia kymmeniä ihmisiä, ja joiden mielipiteitä olin itse pitkään arvostanut. Sitä kautta minusta tuli SDP:n puheenjohtaja 2014. Ei sitä moni uskonut, enkä itsekään uskonut kovin aikaisessa vaiheessa, että näin käy.
– Olemme puhuneet Jutta Urpilaisen kanssa tapahtumat läpi ja kerroin hänelle etukäteen, että lähden kisaan ja miksi niin teen. Uskon, että kumpikin meistä ymmärtää, mitä siinä tapahtui. Voisi sanoa näinkin, että ilman sitä, SDP ei ehkä olisi voittanut ensimmäistä kertaa 20 vuoteen vaaleja ja tullut suurimmaksi puolueeksi. Sain myös nostettua Jutan ensimmäiseksi suomalaiseksi naiskomissaariksi ja rikottua sen lasikaton. Kärkyllä oli muitakin ehdokkaita.
– Voitin 2017 puoluekokouksessa puheenjohtajavaalin ensimmäisellä kierroksella niin selvästi, että ilma puhdistui ja pääsin irti siitä, että puolueen sisältä joku oli koko ajan kimpussani, pyrkimässä kampittamaan. Puolueessa on joukko, joka omaa vallankäyttöään lisätäkseen pyrkii koko ajan heiluttamaan puolueen johtoa.
– Minulla on vihko, johon olen joka päivä kaikki nämä vuodet kirjoittanut, mitä päivällä on minusta tapahtunut. Ehkä joskus teen muistelmat näistäkin vuosista.
