– Ei ole helppoa muuttaa elämäänsä. Siihen tarvitaan ennalta asetettu tavoite ja motiivi muutokselle, toteaa unilääkäri Henri Tuomilehto.

Unilääkäri Henri Tuomilehto on kohdannut hoitotyössään yli 15 000 unihäiriöpotilasta. Tutkitun tiedon ja oman kokemuksensa myötä hän on kehittänyt systemaattisen viiden askeleen metodin, 5T valmennusohjelman, jonka nimi tulee sanoista Tiedosta, Tunnista, Tunnusta, Tavoittele, Tee.

– Siinä lähdetään liikkeelle tiedostamisesta. Tarkastellaan, miksi uni on meille tärkeää ja miksi emme nuku tarpeeksi. Tämän jälkeen opetellaan tunnistamaan, mitkä asiat kuormittavat meitä ja millaisia nukkujia olemme. Sitten tunnustetaan olemassa oleva tilanne, koska vain tällä tavoin voidaan aikaansaada muutoksia asettamalla itsellemme tavoitteen, jonka haluamme saavuttaa. Viides T opastaa käytännönläheisesti nukkumisen taidon kehittämistä päivittäisillä valinnoilla, Tuomilehto sanoo.

Unihäiriöt kasvussa

Tuomilehto toteaa unitutkimuksen olevan osa perinteikästä lääketiedettä, vaikkakin se on vielä suhteellisen uutta siihen nähden, kuinka laajasti uniongelmat ovat ”räjähtäneet” käsiin.

– Aikaisemmin myös alan koulutus oli vähäistä. Itsekin jouduin menemään ulkomaille asti oppia hakemaan. Vuodet 2008-2010 vietin l’Université de Montréalissa Kanadassa vierailevana tutkijana.

– Kouluttautuminen unilääkäriksi oli osaltani myös tiukka valinta joutuessani lisäoppia hakiessani irrottautumaan muusta elämästä. Samalla se oli ikään kuin hyppy tuntemattomaan.

– Kohdattuani ja hoidettuani tuhansia potilaita voin sanoa, etten olisi aikoinaan uskonut, miten nopeasti ala on muuttunut. Aloittaessani unitutkimuksen minua ei juuri haastateltu tai pyydetty luennoimaan aiheesta. Se ei tuntunut kiinnostavan juuri ketään. Mutta nyt on toisin.

– Tuntuu melko huvittavalta, että vielä parikymmentä vuotta sitten muun muassa yritysjohtajat kehuskelivat sillä, miten vähän he nukkuivat ja miten pitkiä työpäiviä he tekivät. Uni oli ikään kuin naurun aihe, ja se rinnastettiin lähes laiskuuteen.

– Nyttemmin on alettu ymmärtää entistä laajemmin, miten tärkeää riittävä uni on ja miten se koskettaa yhteiskuntaamme joka tasolla, Tuomilehto sanoo.

Tietoa saatavilla

Tuomilehto on kirjoittanut teokset ”Nukkumalla menestykseen” ja ”Nukkumisen taito”.

– Kirjoittamani kirjat pohjaavat omaan tieteelliseen tutkimukseeni ja kokemuksiini käytännön elämästä. Näen asiat niin, että unen suhteen elämme ikään kuin suppilossa, jonka yläpäässä uiskentelevat ne, jotka nukkuvat hyvin ja pursuavat elinvoimaa. Mutta mitä alemmaksi suppilossa mennään, sitä enemmän unen ja jaksamisen haasteet alkavat yleistyä. 20 vuotta olen ollut tekemisissä suppilon pohjalla olevien kanssa ja hoitanut heidän hankalia unihäiriöitään.

– Mutta koska ongelmien ennaltaehkäisy on lähellä sydäntäni, olen pohtinut, voisiko uniongelmia aiheuttavaa tapahtumaketjua jollakin tavoin ehkäistä, jottei ajauduttaisi syviin syövereihin. Tätä puntaroidessani olen tehnyt tutkimusta elämäntapamuutosten parissa.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 6/2024!