Isoäidiksi tuleminen oli Katja Mahalille, 56, merkillistä, ei suinkaan läpihuutojuttu. Siihen liittyi paljon tunteita, eikä pelkästään iloisia.
– Isoäitiys muutti koko tapani katsoa maailmaa. Minulle tuli hyvin vahva havaitsemisen muutos. Vaikken ollut itse raskaana, koin kuin olisin itsekin muuttunut fyysisesti, Mahal kuvaa.
Hän sai myös vahvan kokemuksen siitä, miten hän seisoo keskellä sukupolvien ketjua.
Mahal on kolmen lapsen äiti. Ensimmäisen lapsensa hän sai 22-vuotiaana. Oman äitiyden myötä arvomaailma oli jo muuttunut, ja kokemus siitä, mikä on tärkeää.
Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan lapsenlapsensa syntymisen myötä Mahal huomasi oman haavoittuvaisuutensa ja samalla tyttärensä haavoittuvaisuuden.
– Piti löytää uudelleen tasapaino välillemme ja sille, mitä voi sanoa tai ei voi sanoa, kun molemmat ovat herkässä tilassa.
Lisäksi Mahal huomasi, että ajat muuttuvat. Käsitys siitä, mikä on lapselle hyväksi, oli erilaista muutama vuosikymmen sitten kuin nyt.
Mahal muistelee, että hän oli itse rento äiti, joka ei juuri pelännyt lastensa puolesta. Lapset kuitenkin kasvatettiin hyvin ja oli tietty tapakulttuuri, mutta hän ei turhaan murehtinut esimerkiksi vaatteiden siisteydestä tai sotkusta.
– Nyt huomaan, että kiinnitän eri tavalla huomiota sotkuun ja siihen, jos lapsenlapsi tai vanhemmat eivät siivoa jälkiään. Myös melu kuormittaa enemmän. Isoäitinä en osaa olla niin rentona kuin aikoinaan äitinä.
Mahal naurahtaakin, että on hämmentävää huomata, että hänestä on tullut sellainen täti-ihminen, jolle muodollisuudet ovat aiempaa tärkeämpiä.
Oman muutoksen huomaaminen on saanut ymmärtämään paremmin myös omia vanhempia. Iäkkäät vanhemmat asuvat Saksassa ja olivat niin ikään 22-vuotiaita tyttären syntyessä.
– Äitini oli tiukka siisteyden kanssa ja mummun kautta tulee tietty tiukkuus ja järjestys elämään. Ymmärrän nyt omien vanhempieni huolet paremmin. Vaikka joskus onkin turha huolehtia, niin ymmärrän pelkoja. Nuorena on viattomampi. Iän myötä tulee kokemuksia, jotka nostavat huolia, Mahal pohtii.
Mahalilla on noin 500 kilometrin matka 3-vuotiaan lapsenlapsensa luo. Etäisyyden lisäksi korona-aika toi haasteita suhteen muodostamisessa.
– Tapaamiset olivat alkuun vähäisiä, mikä vaikeutti normaaliuden tunteen syntymistä.
Mahal toivookin, että voisi olla enemmän mukana tyttärensä perheen arjessa ja että aika lapsenlapsen kanssa oli arkisempaa, eikä jotain erikoista.
Syntyjään saksalainen Katja Mahal muutti Suomeen 19-vuotiaana. Vaikka monikulttuurisuus on ollut rikkaus antaen erilaisia toimintatapoja, on se luonut elämään myös yksinäisiä jaksoja.
– Kaksikieliset ja -kulttuuriset lapseni kokivat nuorina tietynlaista erilaisuutta. Se riipaisee.
Suomessa lapsia saatettiin sanoa vilkkaiksi, mutta Saksassa ujoiksi.
– Saksassa lapset eivät ylipäätään vierasta, ja kun omat lapseni vierastivat, se saattoi jopa loukata saksalaista lähipiiriäni. Olen myöhemmin ajatellut, johtuuko ero siitä, että Saksassa lapset kiertävät jo varhain sylistä syliin, kun Suomessa samanlaista tapaa ei ole.