52-vuotias Piia Vähäsalo sai palokuntatoiminnan verenperintönä.
– Isäni ja setäni olivat mukana Sievin palokunnassa. Varhaisin muistikuvani liittyy siihen, kun olin seuraamassa palokunnan harjoituksia nelivuotiaana.
Yhdeksänvuotiaana Piia päätti lähteä mukaan Sievin puolivakinaisen palokunnan nuoriso-osastoon, joka oli silloin palokuntapoikaosasto. Toisena harjoitusiltana sitten huomattiin, että poikaosastoon oli pujahtanut mukaan tyttö, ja Piia sai potkut. Tytöille ei 1980-luvun alussa toimintaa ollut.
Lukioikäisenä Ylivieskassa asuessaan Piia meni mukaan VPK:n toimintaan, ensin naisosastoon, josta hän ui vähitellen hälytysosastoon, jossa oli ensimmäinen nainen.
– Ehdin tehdä siellä kaikenlaisia hälytysosaston tehtäviä.
Piia kirjoitti ylioppilaaksi 1991.
– Johtaminen ja pelastustoimi olivat kaksi intohimoani. Lähdin opiskelemaan johtamista, hallintotieteitä Lapin yliopistoon.
– Tiesin, että tarvitsen korkeakoulututkinnon, jotta voin hakeutua ammattilaiseksi pelastusalalle. Ilman sitä minun olisi pitänyt käydä ensin palomieheksi, sitten alipäällystötutkinto, jonka jälkeen päällystötutkinto. Päällystötutkintoon oli kiertotie, joka oli korkeakoulututkinto. Maisteriopintojensa opinnäytetyön Piia teki pienten palokuntien pelastustoiminnan johtamisesta.
– Palokunta-asiat roihusivat sydämessä aina vain lujemmin, Piia nauraa.
– Valmistuin korkeakoulusta 1995 ja olin aluksi normaaleissa töissä, mutta aika pian hakeuduin pelastusalalle. Kävin ensin suorittamassa päällystötutkinnon Pelastusopistossa Kuopiossa 1997 ja sen jälkeen lähdin Oulun läänin Pelastusliittoon koulutuspäälliköksi ja toiminnanjohtajaksi. Vuosina 1995-2000 työskentelin myös eri tehtävissä palokunnan hälytysosastossa Ylivieskassa.
Selittämättömiä vaivoja
Erilaisia selkävaivoja Piia Vähäsalolla on ollut yläasteikäisestä saakka.
– Kävin silloin ensimmäisen kerran lääkärin luona pitkittyneiden lihaskramppien vuoksi. Niitä oli niska-, hartia- ja selkälihaksissa. Jälkikäteen on selvinnyt, että ne olivat ensimmäisiä neurologisen sairauden oireita.
– Siinä vaiheessa olin terve, nuori aktiivinen ihminen. Sain kehotuksen parantaa ryhtiä ja liikkua enemmän sekä liikuntaohjeita, mutta eivät ne auttaneet.
Sairaudessa on tavallista, että kun jotakin lihasta rasittaa, siihen tulee pitkäkestoinen kramppi, jota voi olla vaikea saada laukeamaan. Liiallinen rasitus aiheuttaa sairauden pahenemista.
– Rasitus on siis minun pahin viholliseni. Vaikka liikettä tarvitaankin, rasitus ei saa mennä yli.