Kimmokkeen opettaa elämäkertakirjoittajia taide- ja kulttuurihistorioitsija, kirjailija Saara Vaherjoki-Honkala, 70, sai kulttuurihistorian opinnoistaan, joissa hän syventyi valokuvaterapiaan ja elämäkertatutkimuksiin.

– Kun tutkii päiväkirjoja, kortteja, kirjeitä ja monenlaisia muistiinpanoja, voi löytää totuuden omasta suvustaan. Totuus voi olla täysin erilainen kuin se, joka on kulkenut suvun puheissa, Vaherjoki-Honkala sanoo ja kertoo omakohtaisen esimerkin:

– Se, mitä olin ajatellut isäni äidistä, ei pitänyt lainkaan paikkansa, kun pääsin tutustumaan isoäitiini lähemmin äitini ja anoppini sekä isoäitini kirjeenvaihdon kautta. Isoäitini kuoli, kun olin lapsi. Mieleeni on jäänyt kuva, että hän oli pieni, hiljainen ja totisen oloinen hämäläinen. Hän vähän pelottikin minua. Kirjeet luettuani käsitykseni muuttui kokonaan. Isoäitini oli lämmin ja sydämellinen ihminen.

– On tyypillistä kritisoida edellisiä sukupolvia, mutta kun oppii ymmärtämään elämää, osaa antaa anteeksi menneille sukupolville.

Vaherjoki-Honkalan lapsuuden mieluinen leikkipaikka oli Oulun hautausmaa. Hän oli yksinäinen iltatähti ja kulki siellä usein itsekseen ihmetellen tervaporvareiden suuria hautoja kettinkien takana ja rakentaen mielessään menneiden sukujen tarinoita.

– Minusta hautausmaalla oli kiehtovaa ja salaperäistä, eikä yhtään pelottavaa. Kuolema on aina ollut minulle tuttu ja ystävä, armahtaja. Hautausmaalta on peräisin rakkauteni tarinoihin. Osansa on myös isäni sukurakkaalla suvulla, jossa on elänyt voimakas kertomusperinne.

Vaherjoki-Honkalan lapsuudenkodissa oli kuusi tyttöä sekä veli, joka menehtyi kolmivuotiaana.

– Minua huomattavasti vanhempiin sisaruksiini olen tutustunut kunnolla vasta aikuis-iällä.

Vaherjoki-Honkala asuu nykyisin Turussa, Helsinki on hänelle henkinen kotikaupunki asuttuaan siellä yli 40 vuotta. Hänellä on miehensä kanssa viisi lasta. Vaherjoki-Honkala syntyi ja kävi koulunsa Oulussa.

– Juureni ovat kuitenkin Päijänteen rannoilla, missä asuimme lapsuudenkesäni isäni synnyintilalla Päijänteen saaressa.

Kenelle kirjoitat?

Periaatteessa elämäkertakirjoittamisen kurssit ovat yhden lukuvuoden pituisia, mutta jotkut Vaherjoki-Honkalan kurssilaiset ovat olleet mukana jopa kahdeksan vuotta, osa pidempäänkin.

– Elämäkerran kirjoittamiseen tarvitaan aikaa. Se on prosessikirjoittamista ja elää koko ajan, Vaherjoki-Honkala korostaa.

Hänen tärkein ohjeensa elämäkerran tekijälle on miettiä, kenelle haluaa kirjoittaa.

– Ensimmäinen versio on harvoin kirjoittajan mieleen ja hän rupeaa siivoamaan sitä. Toinenkaan versio ei välttämättä tunnu hyvältä. Moni aloittaakin työn vielä kerran alusta. Kolmas versio on usein se, mihin ollaan oltu tyytyväisiä. Ne ovat minunkin mielestäni olleet parhaita.

Kurssilaisista aina joku sanoo kurssin alussa, ettei hän osaa kirjoittaa, mutta kovasti haluaisi.

– Hänelle annan yksinkertaisen neuvon. Koska osaat puhua, osaat myös kirjoittaa. Kirjoita aluksi niin kuin puhuisit tai kertoisit asiasi.

Vaherjoki-Honkalan mukaan kurssilaisia ei muilta osin ole tarvinnut opettaa kirjoittamaan. Ryhmä itsessään opettaa ja monet asiat nousevat pintaan, kun osallistujat kuuntelevat toistensa ääneen lukemia tarinoita.

– Kun kirjoittaja lukee ääneen tekstiään, muistot ja ajatukset hetkeksi poistuvat hänestä. Sen jälkeen on helpompi palata jatkamaan työtään.

– Samalla lukeminen herättelee toisia, ja he saattavat poimia toisten teksteistä asioita, jotka ovat omalta kohdaltaan unohtaneet.

– Elämäkerran kirjoittamisprosessin eteneminen on hyvin yksilöllistä. Joukossa on ollut sellaisiakin, jotka ovat parissa vuodessa kirjoittaneet 65 vuotta elämästään.

Joidenkin kurssilaisten elämäntarina painottuu lapsuuteen ja nuoruuteen. Joku voi kahlata kronologisesti läpi koko elämänsä. Toiset keskittyvät työelämään tai elämänsä kohokohtiin.

– Yleensä pyydän, että kurssilaiset kirjoittavat ensin vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. He ovat mielestäni kivijalka omalle elämälle; että tietää, mistä tulee.

Kursseilla ei yleensä paneuduta elämäkerran kuvitukseen, sillä Vaherjoki-Honkala kokee, ettei hänellä ole sananvaltaa kirjoittajien kuviin.

Lue lisää Hyvä Elämän numerosta 7/2023!

– Hyvä elämäkerta voimaannuttaa ja luotaa syvälle, ja on ennen kaikkea rehellinen, Saara Vaherjoki- Honkala korostaa. Hän opettaa elämäkertakirjoittajia. Kuva: Heikki Honkala