Varhaiskasvatuksen opettajana työskennellyt Mirja Taimisto, 67, oli suunnitellut aktiivisia eläkepäiviä. Ekspressiivistä taideterapiaakin opiskelleena hänellä oli ajatus toimia yrittäjänä ja järjestää erilaisia leirejä ja kuvataidekerhoja. Hän oli toiminut jo aiemmin sivutoimisesti yrittäjänä päätyönsä ohella.

Taimisto jäi eläkkeelle elokuussa 2020. Hän naurahtaa, että elämän virta vei mennessään.

– Kaikki lähti siitä, kun tapasin mieheni Markku Liljan, joka on pitkän linjan elintarvikeyrittäjä ja oli tullut vuotta aiemmin Yhdysvalloista takaisin Suomeen. Markku oli Yhdysvalloissa ollessaan huomannut kasviproteiinien tulevan vauhdilla markkinoille.

Etsiessään sopivaa kasviproteiinia hän löysi poikansa Miikan kanssa fermentoidun härkäpavun. Fermentointi oli heille jo tuttua lihajalostuspuolelta. Härkäpavun fermentointi osoittautui sen sijaan erityisen haasteelliseksi.

Syntyi yritys Tarhurin Papu Oy ja Ferm Foods Oy Ltd, joka haki mukaan Suomalainen menestysresepti -kilpailuun.

– Kaikki käynnistyi vauhdilla. Oli puoli vuotta aikaa kehittää reseptejä. Apuna oli kokki Miki Puikkonen. Se oli kuin viiden vuoden korkeakoulu puolessa vuodessa. Minulle se oli hyppy syvään päätyyn, Taimisto muistelee.

Hän ehti levätä eläkkeellä vajaan puoli vuotta, kunnes yritysmaailma imaisi mukaansa. Nykyisin hän on Ferm Foods Oy Ltd:n toimitusjohtaja.

Yrittäjyys äidinmaidossa

Taimisto on saanut oppia paljon uutta elintarvikealalla. Monet yksityiskohdat ovat olleet vieraita.

– Minulla on kuitenkin elintarviketuotanto veressä ja yrittäjyys äidinmaidossa, Taimisto kertoo.

Lappeenrannassa kasvanut Taimisto asui lapsena isovanhempiensa perustaman leipomon yhteydessä. Äiti työskenteli leipomon konttorissa.

– Lapsuuden kasvuympäristö ja ymmärrys elintarvikeyrittäjyydestä on tukenut omaa yrittäjyyttäni.

Taimisto kuvaa itseään myynti– ja markkinointihenkiseksi. Hän on ennen varhaiskasvatusalaa opiskellut kauppaopiston markkinointilinjan.

– Olen pitänyt laskennallisuutta luovuuden vastakohtana. Olenkin sanonut, että nyt kehitän toista aivopuoliskoani, kun aiemmin kehitin luovuudella toista.

Lue lisää Hyvä Elämä -lehden numerosta 5/2024!

HE5

Mirja Taimiston kyky elää hetkessä ja suhtautua positiivisesti auttaa uuteen heittäytymisessä. Opiskelusta hän nauttii. Kuva: Riina Tonttila