Syöpäsairaudet

Syövän hoitoonpääsyn viiveitä vähennettävä – investointi syöpästrategiaan säästää euroja ja ihmisiä

Ylen MOT-ohjelman tällä viikolla esiin nostamat potilaskokemukset diagnostiikan ja hoitoonpääsyn viiveistä korostavat tarvetta parantaa syöpäepäilyn selvittämistä ja tutkimuksiin pääsyä Suomessa. Viiveiden vähentäminen edellyttää toimia hoitoketjun kaikissa vaiheissa. Kansallinen syöpästrategia ja syyskuussa julkaistu toimeenpanon tiekartta tarjoavat tähän selkeitä ratkaisuja.

värikkäitä syöpäsoluja

Laaturekisterien avulla hoidon laatua, oikea-aikaisuutta ja tuloksia voidaan seurata ja raportoida avoimesti sekä kehittää toimintaa tiedon perusteella.

Syöpäepäilyssä oireiden selvittämisen tulee edetä johdonmukaisesti ja viiveettä. Syövän diagnostiikkaan liittyy kuitenkin myös epävarmuutta. Oireiden taustalla on usein jokin muu syy kuin syöpä, eivätkä oireet aina viittaa selvästi vakavaan sairauteen. Tämä voi vaikeuttaa oireiden tunnistamista. Diagnostista epävarmuutta voidaan kuitenkin vähentää ja diagnostiikan osuvuutta parantaa turvaamalla hoidon jatkuvuus, ammattilaisten osaaminen, selkeät hoitoketjut sekä viiveetön pääsy diagnostisiin tutkimuksiin.

Viiveiden vähentäminen edellyttää koko potilaan polun tarkastelua

Tunnistettavat hoitoviiveet ovat joko potilaslähtöisiä tai terveydenhuollon järjestelmiin liittyviä. Viiveitä voi syntyä oireiden havaitsemisen ja hoitoon hakeutumisen välillä, ensimmäiseen ammattilaisen arvioon pääsyssä, syöpäepäilyn heräämisessä sekä diagnostisten jatkotutkimusten toteutumisessa. Joissakin tapauksissa diagnoosin varmistaminen edellyttää runsaasti lisäselvittelyitä, jolloin hoidon aloittaminen tavoiteaikataulussa voi olla haastavaa.

”Hoitoviiveiden korjaamiseksi tarvitaan useita ratkaisuja. Kansalaisten ja ammattilaisten ymmärrystä tutkimuksia edellyttävistä oireista on vahvistettava, jatkotutkimuksiin pääsyn ongelmakohtiin on puututtava sekä ammattilaisten kliinistä arviointia ja päätöksentekoa on tuettava”, toteaa Kansallisen syöpäkeskuksen FICANin johtaja Tomi Mäkelä.  

Kansalliset suositukset ja hoitoketjut määriteltävä ja vietävä arjen työhön

Kansallisessa syöpästrategiassa on tunnistettu tarve laatia ja ottaa käyttöön muiden pohjoismaisten mallien mukaisesti oire- ja lähetekriteerit osana syöpäkohtaisia hoitoketjuja. Kriteerit tukevat syöpäepäilyn tunnistamista ja määrittävät, milloin ja miten potilas ohjataan jatkotutkimuksiin.

Oire- ja lähetekriteerien tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus kansallisten diagnostiikka- ja hoitosuositusten sekä niihin perustuvien hoitoketjujen kanssa. Hoitoketjut määrittävät tutkimusten ja hoidon etenemisen, eri toimijoiden vastuut sekä syöpäkohtaiset tavoiteajat. Hoitoketjujen tulee kattaa koko hoitopolku perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Käyttöönotto edellyttää ammattilaisten osaamisen tukemista ja riittäviä alueellisia resursseja sovittujen käytäntöjen toteuttamiseen.

”Yhteiset erikoisalakohtaiset oire- ja lähetekriteerit ja hoitoon pääsyn tavoiteajat tukevat   yhdenvertaista ja oikea-aikaista diagnostiikkaa ja hoitoa, mutta niiden rinnalla tarvitaan myös palvelujärjestelmään riittävä diagnostinen kapasiteetti ja selkeä vastuu selvittelyn etenemisestä. Tavoitteena on, että potilas pääsee oikeisiin tutkimuksiin ja hoitoon ilman vältettävissä olevia viiveitä”, sanoo FICANin ylilääkäri Timo Nykopp.

Yhtenäisten hoitokäytäntöjen lisäksi tarvitaan kattavaa, kansallisesti vertailukelpoista tietoa, jotta tiedämme, miten syövän diagnostiikka ja hoito Suomessa toteutuvat, missä viiveitä syntyy ja millaisia hoitotuloksia saavutetaan. Muissa Pohjoismaissa syövän kansalliset laaturekisterit ovat olleet käytössä jo pitkään. Laaturekisterien avulla hoidon laatua, oikea-aikaisuutta ja tuloksia voidaan seurata ja raportoida avoimesti sekä kehittää toimintaa tiedon perusteella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Suomen Syöpärekisterin ja FICANin yhteisessä laaturekisterityössä pilotoidaan parhaillaan syöpäkohtaista laadunseurantaa. Työn jatkuvuus ja laajentaminen on turvattava.

Strategian toimeenpano tarvitsee päätökset ja yhteisen vastuun

Kansallisia diagnostiikka- ja hoitosuosituksia, oire- ja lähetekriteerejä, hoitoketjuja sekä laaturekisterityötä on edistettävä yhtenä kokonaisuutena. Toimeenpano edellyttää poliittista tahtotilaa, selkeää kansallista johtamista, sovittua vastuunjakoa, alueellista toteutusta ja riittävää rahoitusta. Viime kädessä kyse on arvovalinnasta: millaista syövän hoitoa Suomessa halutaan tarjota ja miten sen yhdenvertaisuus, laatu ja saatavuus turvataan.

“Strategian tiekartta linjaa kansallisesti yhtenäisten toimintatapojen kehittämisen. Toimeenpano edellyttää päätöksiä vastuista ja resursseista sekä suositusten viemistä käytäntöön, jotta potilaiden yhdenvertainen ja oikea-aikainen diagnostiikka ja hoito toteutuvat koko maassa”, sanoo FICANin johtoryhmän puheenjohtaja Hanne Kuitunen, joka toimii myös kansallisen syöpästrategian toimeenpanon käynnistämisen ohjausryhmän puheenjohtajana.

Syövän varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen pääsy tutkimuksiin ja hoitoon ovat kansallisen syöpäkeskuksen julkaisemien hallitusohjelmatavoitteiden yksi keskeinen ratkaisu. FICAN esittää, että seuraava hallitus sitoutuu kansallisen syöpästrategian toimeenpanoon tiekartan mukaisesti ja varaa siihen 139 miljoonaa euroa vuosille 2027–2031.

Lisää artikkeleita aiheesta

Syöpäsairaudet

Keuhkosyöpä aiheuttaa eniten syöpäkuolemia

Yleisimpiä syöpiä olivat naisilla rintasyöpä ja miehillä eturauhasen syöpä, toisena oli molemmilla sukupuolilla paksu- ja peräsuolisyöpä. Naisten tavallisin uusi syöpä…

Syöpäsairaudet

Syöpäjärjestöt: Kustannusvaikuttava syövänhoito vaatii kansallisia hoitosuosituksia ja syövän laaturekisteriä

Yhdenvertaiset hoitoketjut ovat yksi marraskuussa 2025 julkaistun kansallisen syöpästrategian tärkeimmistä tavoitteista. Syöpäkuolleisuudessa on Suomessa isoja eroja sosioekonomisen aseman mukaan, ja…

Kyselytutkimus

Tuore kysely osoittaa: Munasarjasyövän diagnosoinnissa merkittäviä viiveitä

Munasarjasyöpään sairastuu noin 550 naista vuodessa. Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry kartoitti munasarjasyöpään sairastuneiden kokemuksia hoitoonpääsystä vuoden vaihteessa 2025–2026. Keskeisenä tuloksena…